Klubin teatterimatka Kemiin (30.11.). Vaikka Suomen ja Saksan välisestä Lapin sodasta (1944-45) ja siitä seuranneesta massiivisesta evakuoinnista on kulunut 80 vuotta, on Rosa Liksomin Kemin teatterissa syyyskuussa 2024 kantaesityksensä saanut näytelmä Väylä kenties ajankohtaisempi kuin koskaan. Näytelmä kertoo universaalia tarinaa lähtemisestä, menettämisestä ja turvattomuudesta uudessa maassa, jonka kieli on outo ja tavat ja kulttuuri tuntemattomia. Lapin läänin väestöstä evakuoitiin lähes 170 000 ihmistä ja osa heistä siirtyi Ruotsiin. Myös klubin syyskokouksessa (3.12.) kuultiin aihetta käsittelevä FT, dosentti Matti Enbusken mielenkiintoinen esitelmä Evakoista ja evakkomatkoista.
Elokuvailta (2.10.) Starissa. Klubilaisten elokuvailta legendaarisessa oululaisessa elokuvateatteri Starissa. Den Sista Resan, Viimeinen matka -elokuva herkisti ja kosketti monia.
Klubin vuosikokous (3.6.). Kuultiin historioitsija Matti Rossin esitelmä, joka käsitteli muun muassa jatkosodan jälkeen (1944) menetetyn Petsamon merkityksestä Suomen historiassa.
Abbaa Oulussa (4.4.). Lauluyhtye Rajaton esitti Oulu Sinfonian ja ylikapellimestari Rumon Gamban kanssa Abba-hittejä sinfonisina sovituksina.
Klubin kulttuurivuosi alkoi 14.3. Oulun teatterissa Västerbottensteaternin esittämällä vierailunäytöksellä Dödsdansen, Kuolemantanssi. Teatterivierailu oli osa Svenska Kulturfondenin ja Region Västerbottenin rahoittamaa 3 Teatteria –hanketta, joka on ollut Oulun teatterin, Wasa Teaterin ja Västerbottensteaternin kaksikielinen yhteistyöhanke.