Klubin kulttuuri- ja virkistysmatkan (19.-20.8.) monipuolisen ohjelman mainiointa antia oli Bengt Pohjasen esitys Bodenin Suomi 100 -seminaarissa. Rajamuistelmmissaan vuosilta 1939 – 45 Pohjanen nauratti ja liki itkettikin kuulijoitaan: tragiikkaa ja komiikkaa suurella sydämellä ja lämmöllä. Pohjasen laaja kirjallinen tuotanto pitää sisällään valtavan määrän tarinoita Tornionjoen molemmilta puolilta, mutta vasta kirjailijan itsensä kertomana ne todella heräävät eloon.
Oulun Ruotsalaisen Klubin ja Bengt Pohjasen tiet leikkasivat ensimmäisen kerran vuonna 2001, jolloin vasta perustettu klubi kutstui hänet ensimmäiseksi luennoitsijakseen. Kun alun perin kolmen vartin mittaiseksi sovittu esitys puolitoista tuntia kestettyään päättyi, kuulijat nousivat seisten taputtamaan ja kyselivät, miksi esitys oli näin lyhyt.
Gammelstadin kirkkokaupunki kirjattiin 1996 UNESCO:n maailmanperintöluetteloon sen korvaamattoman kulttuurinsa ainutlaatuisen ja luontonsa perusteella. Nederluleån 1492 vihitty kirkko on Norrlannin suurin keskiaikainen kirkko. Gammelstad on Ruotsin parhaiten säilynyt ja suurin kirkkokaupunki (408 kirkkotupaa).